Siippa oli omilla retkillään sillä aikaa kun kävin hakemassa taimet ja tilasin multakuorman. Sen sijaan että olisi ollut riemuissaan nähdessään tulevaisuuden loistavan puutarhan, näkikin hän vain karmivan työleirin. Minua ei tässä suhteessa laiska siippa riso yhtään, jaksan kaivaa kuoppia ja kärrätä multaa ja vieläpä iloita siitä. On ihanaa päästä toteuttamaan sitä mitä olen koko pitkän, pimeän talven suunnitellut. Uudet kottikärryt saavat kyytiä. En innoissani ole edes tajunnut ottaa kuvia mutta huomenna korjaan asian. Kaksii pientä pöytääkin tuoleineen sain hankittua kuistille joten kyllä nyt kelpaa. Oikeat puutarhakalustet ajattelin hankkia kesemmällä alennusmyynnistä kun ovat jo heinäkuussa puoleen hintaan.

Työpaikalla tapahtuu kummia mutta aion toistaiseksi seurata tilannetta hieman sivummalta. Aloitan ensi viikolla uudessa projektivirassani kahtena päivänä viikossa ja se tuntuu todella mielenkiintoiselta. "Vanhassa" työpaikassani teen ainakin vuoden loppuun ihan rivimeihen hommaa kolmena päivänä viikossa ja ainakin toistaiseksi se sopii minulle. Uuteen projektityöhön liittyy jonkin verran matkustelua Suomeen ja sekin tuntuu ihan mukavalta ajatukselta.

Kotona kläpit kasvaa ja sirkus pyörii entiseen tapaansa, välillä vinhemmin ja joskus taas hieman rauhallisemmin mutta pyörii kuitenkin. Esikoinen "pääsee ylioppilaaksi" vaikkei täällä ylioppilaita tulekkaan mutta lukion oppimäärä on kohta suoritettu. Viimeisiä tenttejä vetelee ja sitten se on ohi. Aika uskomatonta ainakin näin äidin näkökulmasta, että se voikin lipsahtaa niin nopeasti. Neiti Myy on kohtapuoliin suorittanut peruskoulunsa ja siirtyy syksyllä lukion kirjoille, uskomatonta sekin. Onneksi isoveli on hetken vielä "pieni" vaikkei sitä enää fyysisesti olekkaan. Napero ja Pikkupiika ovat vielä aika pieniä mutta vauvaa meillä ei enää ole, ja Naperokin on astetta isompi kuin hetki sitten. Entäs sitten äiti joka ei tajua vanhenevansa kuin silloin tällöin. Silloin on olo kuin tyttösellä ja tällöin kuin kellä tahansa tantalla, silloin ja tällöin on riippuvainen niin seurasta, valaistuksesta kuin unen määrästä ym. elämän laatuun vaikuttavista seikoista. Ihan kivaa tämä keski-ikäisyys kaikesta skitsofrenisyydestään huolimatta.

Nyt unta nuppiin että jaksaa huomenna taas lapio heilua. Vuorimännyt on saatava kuoppiinsa ja nurmikkokin niiden ympärille ajattelin kylvää.

Kävin eilen Suomessa äitienpäivälounaalla ystävättäreni kanssa, muutama muukin kylän äiti oli nautiskelemassa lounasta. Vain yksi perhe liikenteessä, on ilmeisesti äitienpäiväkulttuuri muuttunut, ennen se kyllä oli perhejuhla... No eipä täälläkään perhe suuremmin huomioinut koko päivää ja siksipä päätinkin lähteä ihan äitien kesken syömään. Samalla kävin hakemassa Mummin astiaston ja postista ja nyt on tietysti ongelmana se mihin sen laittaisi, pitäiskö ihan ostaa kaappi sitä varten ja jos niin mihin sen sijoittaisi. Astiasto on niin hieno että sen kuuluisi ehdottomasti olla jossain esillä. Lasiovellinen kaappi olisi oikea ratkaisu mutta järkevää paikkaa sellaiselle ei nyt oikein tunnu löytyvän.

Rosentahl astiasto noin vuodelta 1930

Työrintamallekkin kuuluu kaikenlaista mielenkiintoista. Torstaina minulla oli neuvottelu pomon ja isonpomon kanssa koskien virkaani ja hankalaa työtilannetta. Kummatkin olivat sitä mieltä että tilanteelle täytyy tehdä jotain, ja koska virkaani ei voi niin vain muuttaa puhtaasti hallinnolliseksi niin kuin sen pitäisi olla jotta homma toimisi, olisi syytä miettiä minun henk. koht. ratkaisuitani.  Mahdollisuuksia ei ollut niin hurjasti, yksi niistä olisi se että jättäisin hallinnolliset hommat kolleegalleni ja keskittyisin vain käytännön työhön. Sanoin että haluan miettiä hieman asiaa ja siihen suostuttiin. Seuraavana päivänä minulla oli neuvottelu kunnanhallituksen puheenjohtajaa vastaavan virkamiehen ja erään projektivetäjän (joka muuten on suomalainen) kanssa. Asia koski naapurikuntien yhteistyöhanketta ja Tornionlakson yhteistyötä ja sitä alkaisinko minä moisen projektin yhteyshenkilöksi. Olin ajatellut että homma tarkoittaa ehkä puolta päivää viikossa ja sitä että oman työni lisäksi en voi enää sellaista ottaa, olin siis varautunut sanomaan kiitos ei. Yllätyksekseni minulle tarjottiinkin töitä kahdeksi päiväksi viikossa tämän projektin parissa. Sanoin että jos voin jättää kaikki hallinnolliset tehtävät jollekkin muulle omassa työssäni ja tehdä sen sijaan tätä hommaa kaksi päivää viikossa otan tehtävän vastaan ilomielin. Tämä ratkaisu sopi loistavasti kaikille osapuolille ja nyt siis siirryn uusiin tehtäviin niin nopeasti kuin se käytännössä suinkin on mahdollista... Olen innostunut, ongelma ratkesi minun kohdallani kuin itsestään.

Nyt huushollin ja itseni kimppuun, kummastakin pitäisi saada jotensakin esittelykelpoinen muutamassa tunnissa, iltapäivällä pitäisi lähteä töihin.  

Muuten elämään kuuluu oikeastaan hyvää. Siipan kanssa kähinöitiin tässä jokin aika sitten mutta rauha on laskeutunut maahan silläkin saralla. Eilen oli ensimmäinen oikein kunnon lämmin kevätpäivä ja nautiskelin siitä ulkona haravoiden osan nurmikosta. Viimevuonna istutettu koivuaita tontin reunalla on leikattu ja suurimmaksi osaksi elossa, muutama saattaa olla heittänyt henkensä ja täytyy siis vaihtaa. Muuten on puutarhan suhteen suuria suunnitelmia lähitulevaisuudessa, pelkkä ajatuskin mullassa möyrimisestä on villin ihana.

Työpaikka on tapahtuneen ja osittain meneillään olevan organisaatiouudistuksen seurauksena jatkuvassa kaaostilassa. Rasittavaa. Mietinkin tässä jokin aika sitten mikä tässä elämässä oikein mättää ja vastaus oli aika selvä, työ. Kaaoksen lisäksi työpaikalla on eräs henkilö joka tekee koko ajan pientä myyräntyötä ja olisi äärettömän iloinen jos jotenkin häviäisin kuvioista ja hän ehkä saisi paikkani, todella rasittavaa. Jokin aika sitten omalla kylällä sijaitsevassa kuntoutuskeskuksessa tuli minulle sopiva virka hakuun. Eilen oli viimeinen hakuupäivä ja niinpä lähetin hakuni seitsemää minuuttia ennen määräajan umpeutumista. Alunperin ajattelin hakea ihan vaan huvikseni mutta enemmän asiaa ajateltuani ajatus tuntuu yhä houkuttelevammalta, työpaikka kävelymatkn päässä, päivätyö, viikonloput, joulut ym. pyhät aina vapaata ja vielä kaiken lisäksi parempi palkkakin. Hakijoita on varmasti useampiakin mutta yrittänyttähän ei laiteta.

Mummi ja pieni kaima viime kesänä

Elämään ei sitten töiden lisäksi paljon muuta tunnu mahtuvankaan. En tiedä onko vika organisaatiossa vai vitamiininpuutteesta, mutta olen iltaisin niin väsynyt ettei oikein mitään tahdo tapahtua. Kyllä kaamos nitistää ihmisen. Elinpiiri on kutistunut aika tarkkaan neljän seinän sisälle, lenkkeilykin on ollut minimaalista.

Kotona on hetkellisesti  ollut harvinaisen rauhallista. Napero on toista yötä Mummolassaan ja lähdössä aamulla serkkunsa ja ed. Anopin kanssa Tromsaan teatteriin ja syömään... Lycka til. Me kävimme myös iltapäivällä ruokailemassa anopin luona, eikä sen lisäksi kauheasti muuta ole tehtykään.   

Töissä pyörä tuntuu pyörivän vinhaa tahtia. Meille ollaan rakentamassa uutta toimistoa jonka pitäisi valmistua jouluksi, jää nähtäväksi, olen kyllä epäilevällä kannalla. Huonekaluja, mikroaaltouuneja sun muuta rompetta tilataan hurjaa vauhtia jotta ehtisivät vielä tämän vuoden budjettiin... hullun hommaa. Kunnassa rakennetaan samaan aikaan uutta virastotaloa joka on viittä vaille valmis joten vesilasissa käy loiske. Samaan aikaan pitäisi yrittää tehdä sitä varsinaista työtäkin jossain välissä, se tuntuu kyllä kärsivän kaikesta tästä hässäkästä. Jospa se siitä joskus rauhoittuu. Epäilen kuitenkin ettei ihan vähään aikaan.

Taidanpa vetäytyä ystäväni Peiton alle, täyttää pari lukua sudokuun ja siirtyä sen jälkeen muutamaksi tunniksi Höyhensaarille. Suurin osa perheestä on jo siellä.

Lauantaina ennen kuin kerkesin töihin sain viestin että eräs potilaamme kuoli. Minulla oli tähän henkilöön erityislaatuinen suhde, ja siksi tieto pysähdytti erilailla kuin yleensä muuten vastaavissa tilanteissa. Tunnen hyvin myös perheen, ja sielunveljeyttä on myös koetttu siksi että olimme maanmiehiä eli hänkin oli suomalainen. Lauantai-iltana työvuoroni päätteeksi kerkesin paikalle ja läheisten kanssa saatoimme maanmiehemme viimeiselle matkalleen. Puimme lähtijän, nostimme arkkuun ja lauloimme virren ja luimme viimeisen rukouksen. Kaikessa kolkkoudessaan siinä oli myös jotakin lämmintä ja hienoa, tunne että näin sen kuuluikin mennä.

Kyseessä oli sairas ihminen joten sikäli kuolema oli helpotus vaikka ikää ei niin kovin paljoa ollut, sen puolesta elinvuosia olisi voinut olla edessä vielä kymmeniä. Aina elämä ei mene niin kuin me suunnittelemme ja toivomme. Syntymässä ja kuolemassa on jotain hyvin samaa kaikessa raadollisuudessaan, kummassakin liikutaan elämän rajamailla. Sekin kävi mielessä että syntymän hetkellä naiset hoitavat koko homman, mutta niin myös usein kun on kyse kuolemasta. Niin nytkin. Meitä oli kolme naista, kaikki suomalaisia.

Keskiviikkona on luultavasti hautajaiset ja lupasin leipoa sinne yhden kakun. Edellisenä päivänä eli tiistaina on appiukon kuusikymmenävuotispäivät ja sille leivotaan ja väsätään juhlia huomisiltana. Joten ennen kuin lähden reissuun on vielä kiireinen viikko edessä. Taidan ottaa lasillisen viiniä kun istahdan Kittilässä koneeseen... Nyt olisi varmaan syytä mennä nukkumaan.

Kampaamosession jälkeen kävimme syömässä kolmestaan, Esikoinenkin liittyi seuraan ja silloin se tapahtui. Minun todella rakas hyvä vanha ystävättäreni täyttää viisikymmentä ja viettää syntymäpäiviään Helsingissä ensi lauantaina. Olin todella halunnut sinne mutta tulin siihen tulokseen että se tulisi kalliiksi ja töistäkään ei ole vapaata. En ollut kuitenkaan vielä ilmoittanut etten tule koska mieli teki kovsti lähteä. Kun istumme ravintolan pöytään ojentaa esikoinen minulle kirjekuoren ja sanoo että se on etukäteislahja (minähän täytän myös pyöreitä vuosia ensi maaliskuussa). Kuoressa oli lentoliput Kittilästä Helsinkiin ensi perjantaille. Liikutuin niin että tytöt joutuivat jo toppuuttelemaan ettei tilanne olisi mennyt kovin noloksi. Esikoinen ja Siippa olivat ostaneet lentolipun ja esikoinen oli soittanut esimiehelleni töihin ja järjestänyt perjantain ja maanantain vapaaksi... Vetää santtomaksi.

Kun tokenin liikutuksesta ja saimme syötyä alkoi hurja shoppaaminen, nyt on kenkää, mekkoa, sukkiksia, korviksia ja meikkeja. Ei siis tavanomaista minua. Olen ostanut vieläpä sellaiset "bling bling" asusteet että kelpaa juhlia. Neiti Myy joka on aina rakastanut hienoja juttuja oli ihan innoissaan, kerrankin äiti osti jotain hienoa, kumisaapaslinja horjuu... Olen ihan intona. Samaan reissuun saan sitten vielä yhdistettyä Mummin ja Pirkkotädin tapaamisen jotka ovat tk:n vuodeosastolla ja vanhainkodissa, sekin tuntuu hyvältä vaikka reissu muuten kiireinen tulee olemaankin. Nyt lähden kärventämään valkoista valaanlihaani solariumiin jotta näyttäisin viikon päästä upealta valkoisessa mekossani. (Paastonkin olen aloittanut tänään mutta ei siitä vielä sen enempää tässä vaiheessa...)

Olen kuitenkin saanut käytettyä "rokulipäivän" kerrankin johonkin todella hyödyllseen, potilas kun ei kuitenkaan ollut niin sairas että olisi vaatinut jatkuvaa sylihoitoa. Olen nimittäin sivonnut vaatehuoneen ja se ei ollutkaan mikään ihan pikku juttu. Projekti käsitti myös meidän makuuhuoneen raivauksen joka toimii myös leluvarastona, homma on itse asiassa hieman kesken ja kunhan saan riipustettua muutaman lauseen aion suorittaa projektin loppuun. Raivaus on edistynyt  hitaanpuoleisesti koska äidin kaksi pientä apulaista ovat purkaneet lähes samaa tahtia kun äiti on saanut kasattua. Mutta kaksi eteen ja yksi taakse, on sillä ennenkin menty eteenpäin.

Vaatehuone tuli hätäisesti siivottua loppuun koskapa Napero väsähti käytyään isänsä kanssa uimassa. Kyläpahasessamme on siis kuntoutuskeskus jossa on uima-allas jossa avoin uimavuoro kaksi kertaa viikossa  kaikelle kansalle. Itse olen alkanut käydä uimassa torstaisin jolloin kunnan työntekijöille on oma ilmainen uimavuoronsa, muuten se noin koko perheen harrastuksena on mielestäni kohtuuttoman kallista. Siippa ja Napero olivat maksaneet tänään 90kr eli reilut kymmenisen euroa yhteensä, en kyllä yhtään tiedä mitä moinen maksaa nykyisin Suomessa, tämä kun ei ole edes kokopitkä allas vaan ilmeisesti vain kai puolet siitä.

Huomenna on suunnitteilla lähteä käymään Neiti Myyn kanssa Tromsassa, meillä on kummallakin kampaamoajat varattuna. Jotta mikään ei olisi vallan mutkatonta on asioihin tullut mutka, niin kuin pakkaa joskus aina tulemaan. Neiti Vauva alkoi nimittäin tässä illalla oksentelemaan aivan valtoimenaan. Ei kuitenkaan vaikuttanut sairaalta vaan pollotteli tyytyväisen oloisena kun lattia, vaatteet ja hänet itsensä oli saatu pestyä muutamaan otteeseen.  Sitten löytyikin luultavasti ja toivottavasti selitys, nimittäin Isoveli huuteli huoneestaan että älä anna sille sitä maitoa koska se on pilaantunutta koska hänelläkin on huono olo. Isoveli ja Vauva ovat nimittäin ainoita jotka juovat täysmaitoa joten kukaan muu ei oksennellut kun ei ollut juonut samasta purkista. Kaadoin loput viemäriin ja haisihan se, nyt haisen enää minä, pitänee mennä suihkuun. 

Töiden aloittaminen on tietysti ollut merkittävä osasyy kaiken vapaa-aikaa koskevaan toiminnan lamautumisessa. Nyt kuitenkin näyttää jo siltä että sekin alkaa sujua oikeastaan paremmin kuin olin uskonutkaan. Pikkunappulat ovat päiväkodissa joko seitsemältä tai puoli kahdeksalta ja se on onnistunut paremmin kuin olin uskonut. Itse olen viihtynyt töissä hyvin tähän asti ja sosiaalinen elämäni on vilkastunut huomattavasti, mutta sen lisäksi ei koko soppaan paljoa muuta mahdukkaan.

...jatkuu... väsähdin illalla niin totaalisesti että kirjoittaminen oli pakko lopettaa kuin seinään. Tänään olenkin sitten kotosalla sairaiden natiaisten kanssa, sais nähdä kuinka kauan tämä tauti kestää. Yön olemme viettäneet enemmän hereillä kuin nukkuen ja olo onkin hieman hutera. Pikkuprinsessa keräilee vielä sängyssä voimia tulevan päivän koitoksiin.

Muuten elämä on liikahtanut piirun verran eteenpäin. Isosisko on eilen ostanut itselleen auton, monen vuoden töissäkäynti ja säästäminen on nyt sitten palkittu. Korttiahan neitokaisella ei vielä ole mutta autokoulu hyvässä vauhdissa ja jännitys on suuri kerkiääkö sitä saaadakkaan ennen joulua, maaginen päivä on 21.12. Täytyy vaan ihmetellä mihin koko esikoisen lapsuus on joutunut... Parempi etten ala sitä nyt syvemmin pohdiskelemaan, voi aiheuttaa vaarrallisia tunnekuohuja.

Neiti Myy taas on eilen lähtenyt pohjoista kohti ja on nyt tutustumassa lukioon/ammattikouluun, täällähän ne ovat fyysisesti samoissa tiloissa ja moni linjakin on ns. ammattilukio.  Neiti Myyhän pääsi hienosti Uspenskissa ripille kesällä huippuonnistuneen Etelä-Virossa vietetyn rippileirin jälkeen, kuvia  voin lisäillä jälkeenpäin. Kyseinen tapaus on rauhoittunut viime vuodesta huomattavasti, koulukin on viime aikoina sujunut kiitettävästi... uskallan jo melkein huokaista. Kiivaan luonteensa vuoksi otamme vielä kuitenkin yhteen säännöllisin väliajoin, mutta monta astetta rauhallisemmin kuin viime vuonna.

Isoveli on kasvanut todella suuren harppauksen. On nyt kolmetoistavuotias teini, kasvanutkin ihan hurjasti viimeisen puolen vuoden aikana. Nuorisoklubin illat ovat alkaneet olla todella tärkeitä, jopa siinä määrin että nuoria miehiä on kuskattu ihan naapurikylän nuorisoilloissa. Mutta läksyt, huoneensiivoukset ym. ikävät velvollisuudet vaativat säännöllistä muistuttelua.

Napero-osasto on tietysti kasvanut. Napero on siirtynyt päiväkodissa "isojen puolelle" ja on siitä sangen otettu. Vauva joka ei enää ole vauva on ottanut tietysti ihan sanan mukaisesti huiman harppauksen kehityksessä eteenpäin jonka vuoksi elämä ei ole pelkästään helpottunut. Keittiönpöydän tuolit on sidottava joka ruokailusession jälkeen narulla tiiviisti pöydän ympärille ja syöttötuoli piilotettava eteiseen jos ei jaksa nostella pientä marakattia alas kymmeniä kertoja peräkkäin ja riskeerata että muutaman kerran sieltä tullaan alas hieman epäonnisestikkin.

Minä ja Siippa kuta kuinkin entisellään, viimeksi mainittu osaa kyllä ehkä ottaa hieman entistä löysemmin rantein joka on vain positiivista kehitystä. Jos kerkeän saatan lisätä pïvän mittaan muutaman kuvan. Uuden alun kunniaksi otin Tuuliviiriltä uuden sivupohjankin. Teksti on ainakin hieman helpompilukuista vaalealta pohjalta mutta sinisestä sävystä en sentään ole valmis luopumaan.