Päivitykset ovat jääneet vähille mutta elämäpä järjesti meille yllätyksen ja päivittelyiltä ei olla sitten säästyttykkään. Lauantaina lähti Neiti Myy Suomeen ystävättärensä perheen kanssa. Olin jo oikeastaan päättänyt ettei sinne nyt tarvitsisi lähteä mutta kun oli soitettu ja kutsuttu ja niin kauniisti pyysikin niin taivuin, jota jo muutaman tunnin päästä kaduin mutta se oli jo tietysti myöhäistä. Muutaman tunnin päästä soi nimittäin puhelin, tytöt olivat ajaneet moottorikelkalla puuhun ja Pikku Myy oli loukannut kätensä. Lievässä shokissa vaikkakin hyvin rationaalisesti toimien hyppäsin atoon ja aloin järjestää apua. Paikan päälle saavuttuani näin itsekkin selvästi että kummatkin kädet ovat pahassa virheasennossa eli siis selvästi murtuneet, leuka turvonnut ja kielessä reikä. Ambulanssi saapuikin hetken päästä perässä ja lähdimme sairaalaa kohti. Perille päästyämme tutkittiin tilanne ja ortopedin arvion mukaan oikea ranne oli leikattava ja vasen kipsattava. Niinpä Pikku Myy leikattiin ja kipsattiin sunnuntaita vasten yöllä. Vasemman käden kipsaus ei kuitenkaan onnistunut ja myös vasen käsi jouduttiin leikkaamaan sunnuntai-iltana. Eilen saavuimme kotiin ja loppu kevät meneekin enemmän tai vähemmän kotisairaanhoidon merkeissä... Lisää myöhemmin.