Eli näivettyyneen blogielämäni uudelleen henkiin herättäminen. Hiljaisuudesta huolimatta olen lueskellut vakkariblogejani melko säännöllisesti. Hieman uskotonkin olen tälle hommalle ollut ja melkein innostuin Facebook viidakosta mutta uutuudenviehätys on laantunut ja tulin siihen tulokseen ettei se oikeastaan ole minun areenani.

Töiden aloittaminen on tietysti ollut merkittävä osasyy kaiken vapaa-aikaa koskevaan toiminnan lamautumisessa. Nyt kuitenkin näyttää jo siltä että sekin alkaa sujua oikeastaan paremmin kuin olin uskonutkaan. Pikkunappulat ovat päiväkodissa joko seitsemältä tai puoli kahdeksalta ja se on onnistunut paremmin kuin olin uskonut. Itse olen viihtynyt töissä hyvin tähän asti ja sosiaalinen elämäni on vilkastunut huomattavasti, mutta sen lisäksi ei koko soppaan paljoa muuta mahdukkaan.

...jatkuu... väsähdin illalla niin totaalisesti että kirjoittaminen oli pakko lopettaa kuin seinään. Tänään olenkin sitten kotosalla sairaiden natiaisten kanssa, sais nähdä kuinka kauan tämä tauti kestää. Yön olemme viettäneet enemmän hereillä kuin nukkuen ja olo onkin hieman hutera. Pikkuprinsessa keräilee vielä sängyssä voimia tulevan päivän koitoksiin.

Muuten elämä on liikahtanut piirun verran eteenpäin. Isosisko on eilen ostanut itselleen auton, monen vuoden töissäkäynti ja säästäminen on nyt sitten palkittu. Korttiahan neitokaisella ei vielä ole mutta autokoulu hyvässä vauhdissa ja jännitys on suuri kerkiääkö sitä saaadakkaan ennen joulua, maaginen päivä on 21.12. Täytyy vaan ihmetellä mihin koko esikoisen lapsuus on joutunut... Parempi etten ala sitä nyt syvemmin pohdiskelemaan, voi aiheuttaa vaarrallisia tunnekuohuja.

Neiti Myy taas on eilen lähtenyt pohjoista kohti ja on nyt tutustumassa lukioon/ammattikouluun, täällähän ne ovat fyysisesti samoissa tiloissa ja moni linjakin on ns. ammattilukio.  Neiti Myyhän pääsi hienosti Uspenskissa ripille kesällä huippuonnistuneen Etelä-Virossa vietetyn rippileirin jälkeen, kuvia  voin lisäillä jälkeenpäin. Kyseinen tapaus on rauhoittunut viime vuodesta huomattavasti, koulukin on viime aikoina sujunut kiitettävästi... uskallan jo melkein huokaista. Kiivaan luonteensa vuoksi otamme vielä kuitenkin yhteen säännöllisin väliajoin, mutta monta astetta rauhallisemmin kuin viime vuonna.

Isoveli on kasvanut todella suuren harppauksen. On nyt kolmetoistavuotias teini, kasvanutkin ihan hurjasti viimeisen puolen vuoden aikana. Nuorisoklubin illat ovat alkaneet olla todella tärkeitä, jopa siinä määrin että nuoria miehiä on kuskattu ihan naapurikylän nuorisoilloissa. Mutta läksyt, huoneensiivoukset ym. ikävät velvollisuudet vaativat säännöllistä muistuttelua.

Napero-osasto on tietysti kasvanut. Napero on siirtynyt päiväkodissa "isojen puolelle" ja on siitä sangen otettu. Vauva joka ei enää ole vauva on ottanut tietysti ihan sanan mukaisesti huiman harppauksen kehityksessä eteenpäin jonka vuoksi elämä ei ole pelkästään helpottunut. Keittiönpöydän tuolit on sidottava joka ruokailusession jälkeen narulla tiiviisti pöydän ympärille ja syöttötuoli piilotettava eteiseen jos ei jaksa nostella pientä marakattia alas kymmeniä kertoja peräkkäin ja riskeerata että muutaman kerran sieltä tullaan alas hieman epäonnisestikkin.

Minä ja Siippa kuta kuinkin entisellään, viimeksi mainittu osaa kyllä ehkä ottaa hieman entistä löysemmin rantein joka on vain positiivista kehitystä. Jos kerkeän saatan lisätä pïvän mittaan muutaman kuvan. Uuden alun kunniaksi otin Tuuliviiriltä uuden sivupohjankin. Teksti on ainakin hieman helpompilukuista vaalealta pohjalta mutta sinisestä sävystä en sentään ole valmis luopumaan.