Olen siirtynyt pois vuodatuksen piiristä ja linkki löytyy http://villapaita-villapaita.blogspot.com/

Muutamaan kertaan olen tänne vuodattanut tuntojani ja toimiani ja sama juttu on sattunut ihan pariin kertaan, koko teksti poistettu. En käsitä ettei systeemissä ole minkään sortin välitallennusta. Se taas tekniikasta. Viime ajat ovat kuluneet puutarhan tai sen alun parissa. Ottaen huomioon että tämä on vasta kolmas kesä tällä tontilla, ja että viime vuonna tähän aikaan oli nurmikon ja pensasaidan sijaan savikasa on edistys huima. Viime viikon (ja luultavasti monen tulevan vuoden) kohokohta oli viimeviikkoinen taimienhankintaretki. Olinhan päättänyt käyttää saamani pienen perintösumman puutarhaan ja nyt niistä on osa maassa mutta osa vielä maan päällä.

Siippa oli omilla retkillään sillä aikaa kun kävin hakemassa taimet ja tilasin multakuorman. Sen sijaan että olisi ollut riemuissaan nähdessään tulevaisuuden loistavan puutarhan, näkikin hän vain karmivan työleirin. Minua ei tässä suhteessa laiska siippa riso yhtään, jaksan kaivaa kuoppia ja kärrätä multaa ja vieläpä iloita siitä. On ihanaa päästä toteuttamaan sitä mitä olen koko pitkän, pimeän talven suunnitellut. Uudet kottikärryt saavat kyytiä. En innoissani ole edes tajunnut ottaa kuvia mutta huomenna korjaan asian. Kaksii pientä pöytääkin tuoleineen sain hankittua kuistille joten kyllä nyt kelpaa. Oikeat puutarhakalustet ajattelin hankkia kesemmällä alennusmyynnistä kun ovat jo heinäkuussa puoleen hintaan.

Työpaikalla tapahtuu kummia mutta aion toistaiseksi seurata tilannetta hieman sivummalta. Aloitan ensi viikolla uudessa projektivirassani kahtena päivänä viikossa ja se tuntuu todella mielenkiintoiselta. "Vanhassa" työpaikassani teen ainakin vuoden loppuun ihan rivimeihen hommaa kolmena päivänä viikossa ja ainakin toistaiseksi se sopii minulle. Uuteen projektityöhön liittyy jonkin verran matkustelua Suomeen ja sekin tuntuu ihan mukavalta ajatukselta.

Kotona kläpit kasvaa ja sirkus pyörii entiseen tapaansa, välillä vinhemmin ja joskus taas hieman rauhallisemmin mutta pyörii kuitenkin. Esikoinen "pääsee ylioppilaaksi" vaikkei täällä ylioppilaita tulekkaan mutta lukion oppimäärä on kohta suoritettu. Viimeisiä tenttejä vetelee ja sitten se on ohi. Aika uskomatonta ainakin näin äidin näkökulmasta, että se voikin lipsahtaa niin nopeasti. Neiti Myy on kohtapuoliin suorittanut peruskoulunsa ja siirtyy syksyllä lukion kirjoille, uskomatonta sekin. Onneksi isoveli on hetken vielä "pieni" vaikkei sitä enää fyysisesti olekkaan. Napero ja Pikkupiika ovat vielä aika pieniä mutta vauvaa meillä ei enää ole, ja Naperokin on astetta isompi kuin hetki sitten. Entäs sitten äiti joka ei tajua vanhenevansa kuin silloin tällöin. Silloin on olo kuin tyttösellä ja tällöin kuin kellä tahansa tantalla, silloin ja tällöin on riippuvainen niin seurasta, valaistuksesta kuin unen määrästä ym. elämän laatuun vaikuttavista seikoista. Ihan kivaa tämä keski-ikäisyys kaikesta skitsofrenisyydestään huolimatta.

Nyt unta nuppiin että jaksaa huomenna taas lapio heilua. Vuorimännyt on saatava kuoppiinsa ja nurmikkokin niiden ympärille ajattelin kylvää.

Olen pariinkin otteeseen raapustanut tänne jotain sitten edellisen kerran mutta onnistunut kummallakin kerralla hävittämään koko jutun joten se siitä. En voi ymmärtää miksi vuodatuksen systeemissä ei voi olla jonkin sortin välitallennusta, itse ainakin kaipaisin sitä. Istuskelen tässä sohvan nurkassa katsellen ympärilläni vallitsevaa kaaosta ja suunnittelen tekeväni sille jotain lähitulevaisuudessa. Olen myös mietiskellyt olisiko siivoajan palkkaaminen vaikkapa joka toinen viikko hyvä idea. Saisiko sillä mahdollisesti lisäpotkua alati lainehtivien rojujen järjestämiseen kun tietäisi että joku tulee luutuamaan lattiat seuraavana päivänä... Naapurustosahamme on turvapaikanhakijoidn vastaanottokeskus ja siellä olisi taatusti joku joka voisi ajatella hankkivansa hieman ylimääräistä tuloa esimerkiksi siivoamisella. Minusta tämä vain kuullostaa jotenkin hävyttömän rasistiselta mutta ei ehkä kuitenkaan ole sitä, pitää miettiä.

Kävin eilen Suomessa äitienpäivälounaalla ystävättäreni kanssa, muutama muukin kylän äiti oli nautiskelemassa lounasta. Vain yksi perhe liikenteessä, on ilmeisesti äitienpäiväkulttuuri muuttunut, ennen se kyllä oli perhejuhla... No eipä täälläkään perhe suuremmin huomioinut koko päivää ja siksipä päätinkin lähteä ihan äitien kesken syömään. Samalla kävin hakemassa Mummin astiaston ja postista ja nyt on tietysti ongelmana se mihin sen laittaisi, pitäiskö ihan ostaa kaappi sitä varten ja jos niin mihin sen sijoittaisi. Astiasto on niin hieno että sen kuuluisi ehdottomasti olla jossain esillä. Lasiovellinen kaappi olisi oikea ratkaisu mutta järkevää paikkaa sellaiselle ei nyt oikein tunnu löytyvän.

Rosentahl astiasto noin vuodelta 1930

Työrintamallekkin kuuluu kaikenlaista mielenkiintoista. Torstaina minulla oli neuvottelu pomon ja isonpomon kanssa koskien virkaani ja hankalaa työtilannetta. Kummatkin olivat sitä mieltä että tilanteelle täytyy tehdä jotain, ja koska virkaani ei voi niin vain muuttaa puhtaasti hallinnolliseksi niin kuin sen pitäisi olla jotta homma toimisi, olisi syytä miettiä minun henk. koht. ratkaisuitani.  Mahdollisuuksia ei ollut niin hurjasti, yksi niistä olisi se että jättäisin hallinnolliset hommat kolleegalleni ja keskittyisin vain käytännön työhön. Sanoin että haluan miettiä hieman asiaa ja siihen suostuttiin. Seuraavana päivänä minulla oli neuvottelu kunnanhallituksen puheenjohtajaa vastaavan virkamiehen ja erään projektivetäjän (joka muuten on suomalainen) kanssa. Asia koski naapurikuntien yhteistyöhanketta ja Tornionlakson yhteistyötä ja sitä alkaisinko minä moisen projektin yhteyshenkilöksi. Olin ajatellut että homma tarkoittaa ehkä puolta päivää viikossa ja sitä että oman työni lisäksi en voi enää sellaista ottaa, olin siis varautunut sanomaan kiitos ei. Yllätyksekseni minulle tarjottiinkin töitä kahdeksi päiväksi viikossa tämän projektin parissa. Sanoin että jos voin jättää kaikki hallinnolliset tehtävät jollekkin muulle omassa työssäni ja tehdä sen sijaan tätä hommaa kaksi päivää viikossa otan tehtävän vastaan ilomielin. Tämä ratkaisu sopi loistavasti kaikille osapuolille ja nyt siis siirryn uusiin tehtäviin niin nopeasti kuin se käytännössä suinkin on mahdollista... Olen innostunut, ongelma ratkesi minun kohdallani kuin itsestään.

Nyt huushollin ja itseni kimppuun, kummastakin pitäisi saada jotensakin esittelykelpoinen muutamassa tunnissa, iltapäivällä pitäisi lähteä töihin.  

Olen jostain syystä ollut jollain lailla vieraantunt koko blogimaailmasta, omia suosikkejani olen sentään joskus käynyt vakoilemassa. Tutkiskelin mitä itse olen tänne viimeksi päivittänyt ja suurin tapahtuma sitten viimeisen on kauan pelätty ja tietysti jollain tavalla odotettu Mummin kuolema Lucian päivänä. Ei kai ole oikeutta pitää kenestäkään itsekkästi kiinni jos lähtijä on itse valmis lähtöön. Mutta surusta ja kaipauksesta huoimatta osaan olla myös iloinen siitä mitä olen saanut. Olen myös tyytyväinen että kuopuksesta tuli Mummin kaima ja että Mummi kerkesi viime kesänä nähdä miltei sata vuotta nuoremman nimensä jatkajan. Perintökalujakin on jaettu ja minun osuudekseni tuli vanha kaappikello ja sinivalkoinen ruoka-astiasto joka luultavasti on Suomen puolella postissa odottamassa noutajaansa. Hakisin vaikka heti mutta olen tiiviisti töissä koko viikonlopun ja koko rajantakainen naapurikylä on vauhkon tuhatpäisen pilkkikansan valloittama joten serviisi saa odottaa noutajaansa vielä tovin.

Muuten elämään kuuluu oikeastaan hyvää. Siipan kanssa kähinöitiin tässä jokin aika sitten mutta rauha on laskeutunut maahan silläkin saralla. Eilen oli ensimmäinen oikein kunnon lämmin kevätpäivä ja nautiskelin siitä ulkona haravoiden osan nurmikosta. Viimevuonna istutettu koivuaita tontin reunalla on leikattu ja suurimmaksi osaksi elossa, muutama saattaa olla heittänyt henkensä ja täytyy siis vaihtaa. Muuten on puutarhan suhteen suuria suunnitelmia lähitulevaisuudessa, pelkkä ajatuskin mullassa möyrimisestä on villin ihana.

Työpaikka on tapahtuneen ja osittain meneillään olevan organisaatiouudistuksen seurauksena jatkuvassa kaaostilassa. Rasittavaa. Mietinkin tässä jokin aika sitten mikä tässä elämässä oikein mättää ja vastaus oli aika selvä, työ. Kaaoksen lisäksi työpaikalla on eräs henkilö joka tekee koko ajan pientä myyräntyötä ja olisi äärettömän iloinen jos jotenkin häviäisin kuvioista ja hän ehkä saisi paikkani, todella rasittavaa. Jokin aika sitten omalla kylällä sijaitsevassa kuntoutuskeskuksessa tuli minulle sopiva virka hakuun. Eilen oli viimeinen hakuupäivä ja niinpä lähetin hakuni seitsemää minuuttia ennen määräajan umpeutumista. Alunperin ajattelin hakea ihan vaan huvikseni mutta enemmän asiaa ajateltuani ajatus tuntuu yhä houkuttelevammalta, työpaikka kävelymatkn päässä, päivätyö, viikonloput, joulut ym. pyhät aina vapaata ja vielä kaiken lisäksi parempi palkkakin. Hakijoita on varmasti useampiakin mutta yrittänyttähän ei laiteta.

Mummi ja pieni kaima viime kesänä

Pääsin tänne sittenkin. Olen nimittäin paininut suurten teknisten ongelmien kanssa enkä ole voinut kirjautua vuodaatukseen. Tuntuu ihan kuin olisin päässyt kotiin, tästä se alkaa taas!