Kokonaista kuusi astetta on lämpötila ja pilvistä kuten kaikkina muinakin edeltävinä päivinä viime aikoina. Kyllähän se kesä kerkiää tulla myöhemminkin mutta valehtelisin jos sanoisin että tämä ei vaikuta mielialaan, kyllä vaikuttaa. Mulla olis monta siemenpussiakkin jotka odottelevat istutusta, ajattelin nimittäin esikasvattaa ne ensin. Se on kuitenkin jäänyt, kuka nyt jaksaa ajatella kukkia keskellä talvea. Meillä on ihan silmin havaittava kevään/kesän seuraamismittari joka ei koskaan valehtele nimittäin lumitilanne tunturissa. Nyt on lumiraja vielä kovin alhaalla ja tuulet sen mukaisesti vielä koleita, luntahan täällä jossain määrin näkyy koko kesän mutta sen määrä vaihtelee suuresti vuosittain ja nyt sitä on vielä aika paljon.

No jos jotain mukavaakin, tai en tiedä vielä kuinka mukavaa. No joka tapauksessa kesälomareissumme on siltä osin pelastettu että meillä on nyt isompi auto. Siippa on eilen hakenut sen veljensä kanssa, tulivat kotiin niin myöhään etten ollut enää hereillä joten olen katsonut sitä vain ikkunan läpi. En vielä tiedä mitä mieltä olen ko. autosta. Se muistuttaa suuresti ruumisautoa, iso ja musta siis on. Se ei ole sellainen auto jonka minä olisin halunnut mutta annoin periksi, sehän on vaan auto. Pääasia että toimisi ja päästäisiin sinne lomareissulle.  Ehkä pakkaan lapset uuteen kulkupeliin ja lähdetään koeajelulle.

Maanantaina kävimme Neiti Myyn kanssa sairaalassa kontrolloimassa käsiä ja kummatkin ranteet olivat luutuneet niin hyvin että kipsit otettiin pois kummaltakin puolelta. Potilas itse joka ei kestä kuulla minkäänlaista mainintaa haavoista, leikkauksista ym. toimenpiteistä meinasi pyörtyä kesken kaiken mutta tokeni kuitenkin. Nyt toipilas on sisarensa luona Tromsassa viettämässä työharjoitteluviikkoa eräässä pizzeriassa, hyvin oli kuullemma eilinen päivä sujunut.

Jos joskus voi sanoa että kaikki takkuaa niin tänä aamuna voi. Huusholli on niin hirveässä siivossa ettei paremmasta väliä, henk. koht. taloudellinen tilanteeni on vielä muutaman viikon vähintäänkin ankea. Naperoriepu on kaikessa mustasukkaisuudessaan ajoittain kerrassaan raivostuttavan rasittava. Listaa voisi jatkaa varmaan loputtomiin, oma ulkoinen olemus ja muu sellainen saa nyt jäädä käsittelemättä. Aion kuitenkin pitää kiinni päivittäisestä lenkkeilystä, se pitää ainakin jonkunlaista humooria yllä. Nyt taidamme pakkautua uuteen kärryyn ja lähteä koeajelulle.