En ymmärrä miten elämä onkin niin kiireistä vaikka kotosalla ollaankin. Aamut kuluvat koululaisten aamiaisia ja eväitä tehden, sen jälkeen juon aamukahvia yleensä selaten samalla päivän uutiset netistä. Kaksivuotias syö siinä samalla ja sen jälkeen heräilee vaavi joka on syönyt edellisen kerran siinä viiden aikaan. Amupäivä meneekin sitten kaikkien pukemisissa, siistiytymisissä ja vauvan tankkaamisessa. Yhden kahdentoista maissa vauva laitetaan ulos nukkumaan ja aikaa on muutama tunti ulkoiluun ja ruuanlaittoon ja sittenpä alkavatkin jo koulu- ja työläiset palautumaan kotiin. Ruuan jälkeen onkin jo melkeein ilta ja suuria ei enää tapahdu, lenkillä olen nyt käynyt ja siitä aion myös pitää kiinni. Pari kolme kiloa olen kutistunut ja itseasiassa vain sillä että olen ollut syömättä herkkuja ja juomatta tuoremehua johon raskausaikana kehitin todellisen riippuvuussuhteen, liikkuminen tietysti auttaa myös asiaa.

Olen pitänyt vauvaa paljon sylissä, on ihana nuuhkia pientä päälakea ja nauttia pikku nyytistä niin kauan kun se vielä on niin pieni. Imettämisestä ja kanniskelemisesta on vasen käsivarsi jo kipeä jospa sauvakävely auttaisi, auttaa ainakin niska ja hartiavaivoihin. Kantoliinankin hankin viimeksi mutta kotona sisätiloissa en jaksanut sitä käyttää, mielestäni olo ei ole kovin näppärä kun on vauva liinassa. Mutta ulkona se oli loistava, ei ole riippuvainen vaunukelpoisista teistä vaan saattoi kulkea maastossa vapaasti. Lainasin viime vuonna liinan eräälle ystävälle ja kun nyt kyselin sitä onkin ehkä käynyt niin että se on ehkä joutunut johonkin kirpputoripussiin ja hävinnyt sille tielleen. Harmittaa, liina oli melko kalliskin, en raski ostaa uutta. 

Vauva saatu nyt ulos nukkumaan, täällä pitäisi suorittaa nyt karkea raivaus, tyhjentää ja täyttää tiski ja pyykikoneet, ripustaa pyykit, viikata kuivat, siivota vähän yleisiä tiloja, olla vähän aikaa ulkona naperon kanssa ja laittaa ruoka. Aikaa noin kolme tuntia, joten näin ne päivät kuluvat. Olen tyytyväinen että napero on tarhassa kahtena päivänä viikossa, luultavasti kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Siipalla tuntuu olevan paljon töitä uuden yöpaikan myötä ainakin alkuun, eilen kotiutui kahden päivän vaellusretkeltä jonka tekevät  uusien oppilaiden kanssa vuosittain läheiselle jäätikölle joten kotijuttuja ei voi laskea kovin paljoa hänen kontolleen. Tänään jää iltapäivällä johonkin kokoukseen... se nyt vaan on näin tällä kertaa joskus ehkä toisin.

Eilen olimme siis ihmettelemässä kyläläisten, kuntalaisten ja jopa naapurivaltiosta tulleiden vieraiden kanssa siniverisiä vieraita. Paikalle oli toivottu paljon lapsia ja aikalailla heitä paikalle oli haalittukkin. Sekä kruununprinssi että prinsessa pitivät tietysti puheen, samoin kunnanjohtajattaremme. On luultavasti melkoista elämää kiertää ja edustaa, näyttää aina yhtä kiinnostuneelta kaikesta ja kaikista, olla aina edustavan näköinen. Prinsessa kieltämättä näytti mielestäni kyllästyneeltä puheiden aikana, mutta toisaalta kun ajattelee että hänen kohdallaan kyse on todellisesta tuhkimotarinasta; yksinhuoltaja sai prinssin ja puolet valtakunnasta niin ehkäpä muutaman tylsän puheenkin voi kärsiä? Vaikka mistä sen tietää oliko se onnenpotku, toivotaan kuitenkin niin.  

Kunnanjohtaja ja kuninkaalliset

Kansainvälistä meininkiä