Muutaman päivän kirjoitustauko johtui masennuskaudesta joka oli seurausta siitä että en osaa linkata tätä juttua blogilistalle, kaikki konstit on yritetty, jos joku osaisi siinä minua neuvoisi olisin todella kiitollinen. Muuten elämä kiitää totuttuun tapaan: lastentarhaan, töihin, kauppaan, kotiin, ruokaa, kahvia, tiskikone, pyykkiä, mehut pihalla, pieni virkeämpi hetki juuri silloin kun oikeastaan olisi nukkumaan menon aika, sänkyyn, sama uudestaan... Muutaman vapaapäivän jälkeen kun olet jokseenkin palautunut sama kierros alkaa taas alusta. Olin tässä vielä viime viikolla 50% sairiksella joka oikeastaan taisi olla paikallaan, mutta tiistaina loppui sairis ja töissä vastassa karu todellisuus. En kuvittele olevani korvaamaton mutta kun olen poissa eikä sijaista ole on töihinpaluu karua, kaikki hommat ovat odottaneet minua todella uskollisesti. Jospa pinnistelisin tämän ja ens viikon täysillä ja sen jälkeen taas voisi vähän hengähtää.

En ole koskaan kärsinyt mistään erityisistä raskausvaivoista jos väsymystä, närästystä ja muuta asiaankuuluvaa ei lasketa. Viime kerralla tosin viimeisen puolentoista kuukauden ajan elämää sulostutti karppaalitunnelisyndrooma, eli oikea käsi puutui tunnottomaksi möykyksi varsinkin öisin. Vaiva on parannettavissa pienellä leikkauksella jonka onnistumistulos ei kuitenkaan ole taattu joten se on viimeinen vaihtoehto. Vaiva ei ole kokonaan hävinnyt edellisen raskauden jälkeen mutta ei tällaisenaan haittaa elämää, mutta pelko ja epäilys on suuri että loppua kohti se taas äityy ja voin kertoa että sen kanssa eläminen on yhtä h.......ä. Viimeksi anoppi raahasi minut vaivoineni jonkun ihmeparantajan luo ja olin jo siinä pisteessä että lähdin jopa mukaan, tulos ei kuitenkaan ollut kovin kehuttava. Ei kuulema auta jos ei usko, tiedä häntä mutta mistäs sellaisen uskon hankit jos sitä ei satu olemaan.

Sarjassamme lapsiperheiden iloisia yllätyksiä kuului eilen se että illalla alkaessamme juomaan iltateetä huomasi joku isommista lapsista että kaksivuotias oli lämmittänyt puhelinta (langaton) hieman mikrossa eikä se enää toiminut. Sekä mikro että puhelin haisivat palaneelta muovilta ja onkin ihme ettei koko kämppä ole räjähtänyt. 2 v. istuskelikin jonkin aikaa keittiön työpöydällä sillä aikaa kun laitoin ruokaa... Aina ei osaa ennakoida kaikkea, ei yksinkertaisesti mielikuvitus riitä.

Pitäisi saada itsensä suihkuun, keksiä päivän menu ja myöskin valmistaa se, pakastin/met täynnä raaka-aineita mutta ne on niin raakoja että pelkkä ajatus on työläs. Toisaalta kauppaan lähteminenkään ei houkuta joten on tehtävä jokin kompromissi. Iltapäivälla on lähdettävä töihin eikä suuremmasta kutsumuksesta voi nyt puhua vaikka ainahan se menee kun pääsee sinne asti. Ilma on sateinen ja sumuinen ja ehkä silläkin on osansa saamattomuudentunteen suhteen.

Tää ei siis natsaa tänään.