No nyt. Olen koko ajan ollut päivittämäisilläni tätä villapaitaa mutta koko ajan on jotain vaikka mistään kiireestä ei voi puhuakkaan. Eilen aloitin jo mutta kun illalla aloin jatkamaan niin netti oli jotenkin jumiutunut ja koko sepustus hävisi johonkin bittiavaruuteen. Vauva tuhisee korissaan, esikoinen on töissä ja siippa & napero lähtivät kylään siipan kalakaverin luo. Aloin jo suunnittelemaan vauvalle aloittamani tilkkutäkin ompelemisen jatkamista mutta homma tyssäsi siihen että yhdet koristelangat ja ompelulanka olivat hukassa. Kovan etsimisurakan jälkeen koristelangat löytyivät mutta ompelulanka edelleen hukassa. Lanka on vielä sellaista erikoisempaa moniväristä joka oli nimenomaan suunniteltu koristelankojen kiinnittämiseen ja koko homman edistyminen on kiinni tietysti juuri siitä... Tää on rasittavaa, olen aina ollut onneton unohtelija ja hukkaaja, elämästäni on kulunut leijonanosa erilaisten asioiden etsimiseen ja se on ärsyttävää. Samalla kun etsin äsken huomasin että voin varmaan käyttää vaikka koko äitiysloman tavaroiden järjestämiseen, enkä silti luultavasti saisi hommaa loppuun asti tehtyä. Muutto kun tuli tälläkin kertaa hoidettua periaatteella että sitten paremmalla ajalla käydään läpi kaikki hätnäpää sikinsokin pakattu roina...

Aika on kyllä kulunut hyvin vain vauvaa tuijotellessa ja syöttäessä. Jos vain voisi saada vauvantuoksua jotenkin säilöttyä. Aika aikansa kutakin, mutta en voi olla ajattelematta että nämä ohikiitävät hetket osuvat kohdalleni viimeistä kertaa. Elämässä on tietysti monia hienoja vaiheita ja vauvavaihe vain yksi niistä. Onhan minulla jo kohta seitsemäntoista vuoden äitiura takana ja tiedän että uusia kivoja juttuja tulee aina ja kyllä myös sen että se on ohi niin nopeasti. Tulee myös huolia ja murheita, kaikki tietysti kuuluu asiaan.

Soitin tänään mummille joka on edelleen sairaalasa mutta pääsee kotiin maanantaina tai voi ehkä sanoa että saa olla siellä maanantaihin asti. Täti 76v., mummin vanhin tytär joka on nuoruudestaan sairastanut skitsofreniaa on asunut koko ikänsä kotona, viimeiset 25 vuotta kahedestaan mummin kanssa. Mummin 97v. vanhemmanvastuu ei siis edelleenkään ole loppunut. Joten vanhemmuus ei todellakaan pääty vauva- tai lapsuusaikaan.

Valohoitoa