Anoppi haki Naperon luokseen aamulla kuten eilen lupasikin. Vauva nukahti ja nukkui pitkät päiväunet ulkona ja minä nautiskelin olostani koko rahan edestä. Päätin että teen kivat jutut ensin että varmasti ehdin ja siirryn vasta sen jälkeen pakollisiin. Niinpä siis katsoin ensin Ylen Areenalta Kotikadun kaksi viimeistä jaksoa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Sen jälkeen kerkesin vielä loistavasti suorittaa pikaisen raivauksen ja pestä/ripustaa muutaman koneellisen pyykkiä ja paistaa Siipan eilen verkoilta saamat raudut. Anoppi tuli iltapäivällä tänne Naperon kanssa ja söi myös täällä, hyvää oli. Iltapäivällä mietin jaksanko lähteä lenkille kun ilmakaan ei ollut niin houkutteleva, lähdin ja olin tosi onnellinen niin kuin aina sen jälkeen kun on saanut itsensä ulos. Sään ei siis pidä koskaan antaa olla este, sehän on vain pukeutumiskysymys ja eihän sitä ole tosiaan sokerista tehty jos kastuu niin suihkuun ja kuivat vaatteet. Lenkkeily on minulle niin kuin varmaan monelle muullekkin todellista terapiaa, tänään kävi niin että jouduin riitelemään Siipan kanssa lenkkeillessäni, siis ihan vain pääni sisällä. Olin aika vihainenkin takaisin tullessani, rauhotuin kyllä takaisin tultuani mutta kerroin kyllä Siipalle että olen tapellut hänen kanssaan. Kysymys oli tällä kertaa ajankäytöstä.

Illalla katsoin telkkarista dokumenttisarjaa joka on nyt tullut useampana keskiviikkona ja kertoo kätilöiden työstä ja synnytysosaston tapahtumista suuressa sairaalassa, ajankohtainen juttu minun kohdalla juuri tällä hetkellä. Lapset ovat sängyissään ja rauha siis maassa, isommatkin olleet tosi kilttejä tänään. Eilisilta ei ollutkaan ihan samanlainen, olin niin väsynyt illalla että nukahdin vauva sylissä istualleen sohvalle. Kello on niin vähän että voisin vielä jaksaa katsoa jonkun ohjelman Areenalta, Punaisen langan tai Inhimillisen tekijän...

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Pietarin kalansaalis