Istuskelen iltaa yksin nautiskellen punaviinistä ja hiljaisuudesta. Isommat lapset katsovat jotain filmiä alakerrassa ja Siippa on nukkumassa Naperon ja neiti Vauvan kanssa. Paremmasta ei kai voi paljon unelmoida. Rakastan näitä omia hetkiäni ja illan virkkuna ja aamun torkkuna todellinen minäni herää öisin eloon. Olen ollut viime aikoina/päivinä omitusen kireä ainakin fysisesti. En tiedä onko kyseessä päänsärky vai hammassärky, ensimmäisestä en kärsi kuin krapulassa ja viiekerrasta on niin kauan aikaa etten edes muista. Jälkimmäistä minulla ei ole ollutkaan koskaan, reikiä kylläkin. Vaihtoehtoisesti puren ehkä öisin hampaita koska koko kasvojen & kaulan lihaksisto päänahkaa myöten on kireänä. Tai sitten vaivaa aivokalvontulehdus, hermoromahdus tai luulotauti. Voi olla että tämä on vain normaali stressi-ilmiö mutta kun rehellisesti sanoen en oikeastaan koskaan ole ollut kovin sairas on tämä mielestäni omituista. Tällä hetkellä stressinaiheuttajatkin ovat vähissä mutta jospa mieli toimiikin jälkijunassa. Olen koittanut hoitaa itseäni lenkkeilemällä joka ei sitten kuitenkaan tuntunutkaan hyvältä, saunomalla parina iltana peräkkäin sekä hieromalla. 

Pikku Myyn asiat ovat kyllä vieneet aikaa, voimia ja energiaa ja ehkä siten aiheuttaneet stressiä. Muistan kuinka vanha tätini kysyi kerran kun isot lapset olivat pieniä että pelkäänkö koskaan että lapsille tapahtuu jotain. Vastasin muistaakseni nuorena ja itsevarmana ja kysymyksestä hölmistyneenä että en. En oikeastaan ymmärtänyt koko kysymystä. Vaan nyt ymmärrän. Täti on menettänyt kaksi lasta, toisen pienenä ja toisen syvästi kehitysvammaisen nuorena aikuisena. Nyt on muistikin osin mennyt. Seuraava retki onkin ehkä lähteä katsomaan tätiä ja toistakin niin kauan kuin se vielä on mahdollista.

Tänään lähdinkin sitten neiti Vauvan kanssa Suomeen kauppaan ruisleivän hankintaan. Hyvä ystäväni soitti ja pyysi meitä syömään kanssaan ja niinhän me tytöt sitten mentiin. Käytiin syömässä erään toisen ystävättären ravintolassa ja oli mukavaa. Ihailen niitä jotka jaksavat ja uskaltavat yrittää, joskus sekin on houkutellut mutta vakituinen virka on kuitenkin turvallinen ja helppokin. Juuri nyt ei työasioita huvita ajatella, niiden aika tulee sitten joskus lopppukesästä. Kiitos ystäväni ihanasta iltapäivästä, pitäisi muistaa tehdä pieniä kivoja juttuja useammin. 

Siippakin on viimeaikoina ollut mukavan rauhalinen. On saanut puhtia jatkaa keskeneräisiä rakennushankkeita, nyt meneillään saunasta puuttuvien listojen asennus. Sinänsä pieniä asioita mutta suuria tekemättöminä ja kuitenkin näkyviä yksityiskohtia. Minun osuuteni on ilmeisesti maalata kaikki asennetut osat ja voi olla että astun kehiin huomenna tai viimeistään maanantaina. Huomisen taidan pyhittää lenkkeilylle. Jospa yrittäisi saada tänne jonkun kuvankin.