No jospa nyt kolmannen kerran yritys vihdoin onnistuisi. Olen nimittäin tänään jo kaksi kertaa onnistunut deletoimaan kaiken kirjoittamani pois ja vaihdoinkin jo kannettavan pöytäkoneeseen jolla onkin huomattavasti parempi kirjoittaa. Kannettavasta puuttuu muutama näppäinkin, mm e-kirjain ja kirjoittaminen on siksi ärsyttävän hidasta, myös suomalaiset ä ja ö puuttuvat ja pisteet joutuu lisäämään erikseen joka myös hidastaa hommaa.

Huomaan että olen kunnianhimoisesti aloittanut blogin pidon jo helmikuun alkupuolella ja siihen se sitten on jäänytkin. Syitä on muitakin kuin aikaansaamattomuus, tässä välissä on oikeastaan kerennyt tapahtua paljon. Ensinnäkin olemme muuttaneet, silloinen rakennus on muuttunut pikkuhiljaa kodiksi. Muutimme kamppeemme ja itsemme 55m2 tilapäistalosta 160m2 suurempaan tilaan ja täytyy sanoa että olipa operaatio. Uusi talo ei suinkaan ole vielä valmis, alakerrassa on noin 40m2 on suurta avaraa eimitään tilaa ja saa sellaiseksi toistaiseksi jäädäkkin. Loppuhuusholli joka on siis asuinkäytössä ei myöskään ole ihan valmis, puuttuu sitä sun tätä pientä ja nyt tuntuu että veto on aika vähissä kaiken suhteen mikä liittyy jotenkin rakentamiseen. Ulkojutut on vielä luku sinänsä, niissä kulunee kesä rattoisasti ja riittäneekö edes.

Aioin vielä valitella että koko blogijuttu ei ole kiinnostanut koska en osaa lisätä kuvia mutta näköjään onnistuinkin, kuva melkein parin vuoden takainen nuorimmaisesta kummitätinsä kanssa. Hö, ei se ollukkaan niin vaikeeta mutta oman aikansa ehkä vie ennen kuin saan siirrettyä koneelta kuvia blogin kansioon, no ehkä sekin käy näppärämmin pikku treenauksen jälkeen. Siis kuva on vahinko, mutta positiivinen sellainen.

Odotamme myös erästä toista nyt jo positiivista vahinkoa syntyväksi elokuussa, perheemme kasvaa nelilapsisesta viisilapsiseksi. Raskaus ei alkuunsa ollut niin iloinen asia kuin se joskus voi olla, siis ei tilattu juttu. Rakennusvaiheen tiimellyksessä asiantilan havaitessani olin enemmänkin kauhuissani kuin euforisen onnellinen. Tällaiset asiat kai pakkaavat kuitenkin muuttumaan matkan varrelle yhtä kiihkeästi odotetuiksi yksilöiksi kuin tarkoin suunnitellut kolleegansa, ihmeellisiä ovat äitien aivoitukset, lieneekö hormonaalisilla tekijöillä osansa asiassa. Tällä hetkellä perheen lasten sukupuolijakauma on tasan 2-2, joten merkillä ei sikäli ole väliä mutta uusperheemme isähahmolla on omakohtainen kokemus vain pienen poja isänä olemisesta joten yllätys oli iloinen kun näyttäisi että tulossa on lisäys mimmiliigaan.

Kävin toissapäivinä shoppailukierroksella lähipaikkakunnalla kun ystävätär pyysi seuraksi, oli menossa johonkin fysikaaliseen hoitoon. Sanoi vielä että paikallisessa lastenvaateliikkeessä on loppuunmyynti jos vaikka vauvanvaatteet kiinnostaisivat, häntä kiinnosti koska on loppuvuodesta tulossa isoäidiksi.  No ajattelin että ei kiinnosta, olenhan järkevä ja lähestulkoon kaikkea on. Kuinka ollakkaan törsäsin edellisenä päivänä tililleni ropsahtaneet rahat muunmuassa vaaleanpunaisiin lällytyksiin, olihan ne niin iiiiihania ja niiiiin halpoja että olisi ollut sulaa hulluutta olla ostamatta.

Hankin myös tarvikkeita jo aloittamaani tilkkupeittoon, vauvan sellaiseen mm. sprayliiman? On kuullemma lähes korvaamaton tuote ja riittoisa eli meikäläisen käytössä purnukka kestää hamaan ikuisuuteen saakka. Samalla ilmoitin itseni jollekkin tilkkutyökurssille ja lupasin informeerata muitakin asiasta mahdollisesti kiinnostuneita. Käsitin että kaikki tekevät saman valmiin mallin mukaisen (tylsähkön) työn mutta ajattelin että samapa tuo, haluaisin oppia vähän tekniikkaa ja tulisi ainakin lähdettyä ihmisten ilmoille. Valmiin työn joka ei ollut oman tyyliseni lainkaan voin antaa vaikka anopille joulu ym. lahjaksi, näytti olevan anopin tyyliä. Kurssin opettaja on maankuulu "tilkkuguru" joten jotain voisi tarttua mukaankin. Sanoin vanhimmaiselleni lähteväni muutaman päivän kurssille, sai melkein shokin ensinäkin siitä että ÄITI aikoo tehdä jotain, ja hermostui koska arveli ehkä joutuvansa lapsenlikaksi. Asialle on todella aika tehdä jotain, en ole koko rakennusaikana todellakaan käynyt missään tai tehnyt MITÄÄN niin että perhekkin jo säikähtää jos ÄITI aikoo tehdä jotain. Aloin oikein ajattelemaan ja olen viimeksi käynyt jossain yksin viime toukokuussa kun olin jollain ammattiliiton kurssilla Kööpenhaminasa vuosi sitten. Nythän ollaan taas raskaana eli ei kamalasti reviiri ehkä lähitulevaisuudessa laajene, höh.

Nyt yritän kuvien siirtoa vuodatuksen kansioon ja kirjoitan jatkoa kunhan tekniikka vähän selkenee...