On ollut hiljaista tällä saralla, muilla ei sitten olekkaan. Olen kokoajan kirjoittamaisillani mutten pääse kuitenkaan niin pitkälle. Mitä sitten saanut aikaan? En tiedä. Välillä tuntuu että mistä ihmeestä sitä edes kirjoittaisi kun mitään mainittavaa ei tapahdu vakka tapahtuukin kokoajan. Vaikka en tietenkään ole sitä mieltä etteikö tämä olisi tärkeää, mielenkiintoinen ja ikimuistettava ajanjakso elämässä. Toisaalta taas niinhän kaikkki muutkin vaiheet ovat omalla tavallaan erityisiä, elämähän vaan yksinkertaisesti on. Sain ristiäisen aikaan Äidiltä pienen kirstun jossa oli lähes kaksikymmentä vuotta sitten kuolleen Isän postikortteja, kirjeitä ja valokuvia. Kävin pinon läpi tavanomaisen iltasählingin keskellä. En voinut enkä ehkä uskaltanutkaan kovin uppoutua vanhoihin muistoihin, käyn läpi joskus yksin paremmalla ajalla, ehkä viinilasi seuranani. Sen kuitenkin huomasin että aika on kulunut nopeasti, toisaalta monista asioista on kulunut pitkä aika ja samanaikaisesti jotkut taapahtumat tuntuvat eilisiltä vaikka vanhoja juttuja jo ovatkin. Aika on suhteellinen käsite.

Olin viime perjaintaina juhlissa, Siipan täti täytti vuosia ja minut oli kutsuttu illanistujaisiin. Söimme hyvää ruokaa ja punaviiniäkin kului seitsemän naisen voimin. Juhlat olivat enemmän kuin onnistuneet ja minulle tietysti ensimmäiset laatuaan pitkään aikaan. Kotona oli kaikki sujunut hyvin, vähintään normaalisti. Siippa ei kuitenkaan ollut seuraavana aamuna kovin aurinkoisella tuulella. Vauva oli ollut valveilla? No entä sitten, niinhän sen kuuluukin olla vielä. Oli kuullemma valvonut epätavallisen pitkään. Ihmettelen vaan mistä öisin umpiunessa oleva Siippa voi tietää mikä on normaali valveillaoloaika. Olisi ollut tietysti mukavaa nukkua pitkään myöhään valvotun illan jälkeen mutta tottakai armahdin valvomaan joutunutta lapsenkaitsijaa, onneksi viiniä tuli juotua kohtuullisesti ja konjakista kieltäydyin kokonaan.

Vauvan kummisetä kävi tänään asentamassa kotiteatterisyseemin joka tuli yhtä aikaa uuden tietokoneen kanssa mutta on odottanut asennusta muutaman viikon. Istuskelenkin yksin olohuoneessa ja kuuntelen vanhaa Baddingin levyä, fiilaten ja höyläten, teinienkeli... hienon näköinen systeemi, oppis vaan käyttämään. Kaksivuotias on selvästi kiinnostunut musiikista ja tanssimisesta, se piirre ei ainakaan ole periytynyt isältä.   

En muista olenko muistanut raportoida operaatio laihdutuksesta mitään. Kiloja on kuitenkin hävinnyt kuusi ja yllättävän helposti. Juuri tällä hetkellä kuitenkin tuntuu että punainen lanka on hukassa, ei kokonaan mutta asioita pitää taas miettiä. Ristiäisten jälkeen lenkkeily on ollut olematonta ja syömisissäkin olen lipsunut, herkkuja on tullut syötyä, ei kuitenkaan entisessä mittakaavassa. Huomenna taidan lähteä käymään Suomessa kaupassa, ruisleipää ja puurohiutaleita täytyy ainakin saada.