Sain tänään jo päivemmällä kirjoitettua lupaamani retkiraportin viikonlopulta ja kuinkas sitten kävikään... kohtalaisen pitkän ja yksityiskohtaisen selostuksen kirjoittamiseen meni koko aamupäivä koska homma keskeytyi niin monta kertaa. Milloin pitää olla vessanhoitajana, milloin kyökkipiikana, milloin taas pitää läpsäyttää läppäri kiinni ennen kuin pienet pullasormet ovat saaneet lukuisia lisäyksiä tai poistoja tekstiin. Lopulta koko systeemi jumi niin että koko vuodatus kaatosi johonkin (taas). Nyt ei sitten taida tulla niin yksityiskohtaista selontekoa mutta ylimalkainen sellainen täytynee saada aikaan.

Maisemat ovat uljaat heti kun päästään vähän ylemmäs

Kulkuvälineet

Lähdimme siis perjantai-iltana puoli yhdentoista aikaan maantien laidasta kohti kaakkoa kai. Sukset sai laittaa jalkaan sadan metrin kävelemisen jälkeen joten niin kesäistä täällä on. Hiihtokeli oli hurja, varsinkin kun koko menomatka oli pelkkää ylämäkeä. Pakkasta oli muutama aste ja keli niin kova ettei suksista jäänyt minkäänlaista jälkeä hangen pintaan. Liisteröimme sivakoitamme moneen otteeseen matkan varrella ja viimeistään kahdensadan metrin päästä olivat voiteet taas kuluneet pois, maka eteni siis melko hitaasti. 

Yksi lukuisista voitelutauoista

Perillä olimme kahden aikaan yöllä. Siipan kanssa kun ollaan liikkeellä oli ensimmäinen homma perille päästyämme alkaa poraamaan pilkkiavantoja, niiden päälle nimittäin asetellaan teltta. Uusi teltta on superhelppo pystyttää joten leirielämän viettoon päästiin heti. Murua oli saatava rinnan alle hetimiten ja kuivaa päälle hikisen hiihtämisen jälkeen. Siippa alkoi viettiensä ohjaamana heti onkia mutta minä otin rennosti ja makoilin ja mietin maailman menoa ja syntyjä syviä. Käsittämätön tunne että kotiäiti on paikassa jossa ei paljoja voi tehdä paitsi nautiskella elämästään, puhelinkaan ei toimi. Niinpä nukahdin raikkaassa ulkoilmassa ajattelematta suurempia.

Asuntomme

Ongintaa

Seuraavana päivänä heräilimme kun olimme nukkuneet tarpeeksi, sekään ei kotioloissa yleensä onnistu kuin osittain. Siippa lähti kokeilemaan kalaonnea vähän kauemmaksi ja minä lähdin sivakoimaan ylöspäin löytääkseni paikan jossa olisi sen verran kenttää että voisin soittaa kotiin. Paikka löytyikin ja sain soitettua Esikoiselle kuullakseni ettei tarvitse tulla vielä tänään kotiin, kaikki oli sujunut hienosti. Niin sitten lähdin laskettelemaan siksakkia rinnettä alaspäin ja sen verran kunnolla rähmälleni lensin että otsassa on vieläkin muutama punainen naarmu. 

 

Soittoretkellä, edessä siintää Suomi

Palattuamme takaisin leiriin ja syötyämme tukevan päivällisen loikoilin makuupussin päällä ja odottelin kahvia laskeutuvaksi. Raitis ilma, hiihtolenkki ja kunnon ruoka-annos tekivät tepposet. Seuraavan kerran kun olin jotenkin tajuissani yritin herättää siippaa heikonlaisin tuloksin, murisi vain että jatka unia, vielä ei saa nousta. Sitten kun lopulta olin kunnolla tajuissani selvisi että olen nukkunut ilta seitsemästä lähtien aamu seitsemään... oikea äidin riehakas loma siis.

Saalis

Sunnuntai aamupäivän vietin minäkin tuijottamalla avantoon, muutama kalakin tuli välillä mutta se suuri kala jonka näin monta kertaa ei suostunut nappaamaan syöttiä. Nyt ymmärrän tämän kokemuksen jälkeen hieman mitä on kalakuume. En olisi millään halunnut pakata kamppeita, varsinkaan onkea koska se näkemäni hai jäi sinne, vaikka olin jo sieluni silmin nähnyt miten esittelen sen lapsille kotona ja kerron reteästi miten sen sain. No ehkä hai jäi odottamaan sinne seuraavaan kertaan.  Kotimatka sujui ilman suurempia kommelluksia vaikka olin jo kerinnyt vähän jännittää kovia laskuja. Keli olikin niin pehmeä että jopa minä pääsin ehjin nahoin perille.

Kotimatkalla

Kotona oli kaikki hyvin tullessamme, koti siisti (kiitos Esikoisen) ja kaikki lampaat tallella. Paluu arkeen kaikkine kähinöineen sujui kuitenkin näppärästi, tapeltukkkin on jo joten elämä normalisoituu äkkiä...