Lepohetki iltapäivän ratoksi. Kaksivutias hyytyi ja nukkuu sängyssään ja vauva nukkuu ulkona vielä hetken. Päivän suuri tapahtuma oli kauppareissu. Kauppaan on ehkä vajaat puoli kilometriä ja ostosretkeen kului reilut kaksi tuntia. Eipä tarvitse enää ulkoilemisen vuoksi ulkoilla. Lenkillä kyllä käyn myöhemmin, lenkkiin ei kulu kuin reilu puolituntinen mutta polku on niin jyrkkä että tuntee kyllä tehneensä jotain. Eilen läähätin kuin koira ylämäessä mutta ei auta. Vaikka en laihtuisi huippulaihaksi niin kunto ainakin on saatava nousemaan. Olen aina ollut kova kävelemään joten eiköhän se siitä.

Yöunet jäivät viimeyönä hieman vähiin, vauva päätti sitten valvoskella nukkumisen sijaan, hyväntuulisena kylläkin. Äitinsä oli hieman väsyneempi ja kun kaksivuotias aamulla heräsi virkeänä menimme yhdessä alakertaan katsomaan Dumboa. Alhaalla on sänky joka on palvellut kesän vierassänkynä joten pötkähdin siihen. Näin unta että imetin vauvaa jossain ulkosalla ja joku nuori mies kanniskeli hurjasti itkevää vastasyntynyttään. Ajattelin vielä ettei vauvan äiti voi olla kaukana, ehkä suihkussa. Kunnes tajusin ettei se ole unta, vaan huutava vauva onkin meidän vauva. En usko että olen koskaan aikaisemmin nukkunut niin sikeästi, yleensä herään jo vauvan tuhinaan ja pyörimiseen ennen kuin huuto alkaa. Nyt olin kylläkin eri huoneessa vaikken kovin kaukana.

Ajankäyttö/kuluminen on kyllä sitä luokkaa että taidan suosiolla unohtaa käsityöprojektit, suursiivoukset ja muut suuret suunnutelmat. Jos jotain ylimääräistä saa tehtyä niin se on sitten ekstraa.  Olen vain kotona. Nyt taidan käydä hakemassa pikkuprinsessan sisälle, on nukkunut kohta viisi tuntia ulkona ja utareeni ovat sitä mieltä että alkaa olla tarpeeksi.

Aurinko pihalla